BCI uutuuskoulutukset 2024

Coaching on noussut kuluneen 15 vuoden aikana Suomessa suosituksi ja vaikuttavaksi johtamisen ja henkilöstön kehittämisen menetelmäksi. Pelkästään BCI Business Coaching Instituutin kouluttamia sertifiointuja business coacheja on Suomessa jo yli 2000, ja määrä kasvaa jatkuvasti, alan kokonaismarkkinasta ja kokonaiskoulutusmääristä puhumattakaan.  

Samalla kun koulutettujen coachien määrä on Suomessa kasvanut, on myös tarve coachingosaamisen ja ammatticoachien jatkokoulutukselle kasvanut. Erityisesti ryhmä- ja tiimicoachingosaamisen sekä ylimmän johdon coachingosaamisen kysyntä on kasvanut viime vuosina, ja asiakkaat osaavat nykyään vaatia coacheilta näyttöä riittävästä koulutuksesta, erikoisosaamisesta sekä kokemuksesta. 

Erikoistu ja erottaudu kouluttautumalla

Kattavalla ja laadukkaalla coachkoulutuksella on mahdollista toteuttaa vaikuttavaa coachausta, kehittää organisaation vuorovaikutus- ja johtamiskulttuuria sekä tukea yksilön ja yhteisön kasvua, mutta menestyminen coachina edellyttää myös aktiivista kouluttautumista sekä coachingmarkkinoiden kuuntelua herkällä korvalla. Se tarkoittaa mm. ymmärrystä tekoälyn mahdollisuuksista, tiimeistä ja tiimidynamiikoista sekä ylimmän johdon toimintaympäristöistä sekä haasteista. 

asiakkaat osaavat nykyään vaatia coacheilta näyttöä riittävästä koulutuksesta, erikoisosaamisesta sekä kokemuksesta

Coachin on siis syytä panostaa asiakkaiden kehittymisen tukemisen lisäksi omaan ammatilliseen kehittymiseen. 

Alan johtavana koulutusorganisaationa BCI Business Coaching Insitute on etulinjassa coachien jatkokoulutuksen suhteen ja tarjoaa ajantasaiset jatkokoulutukset coachingosaamisen nostamiseksi markkinoiden vaatimalle tasolle. 

Vuodelle 2024 neljä uutta jatkokoulutusta 

Vuodelle 2024 BCI lanseeraa neljä uutta koulutuskokonaisuutta:

  • Executive Coaching Diploma 6.2.-20.3.2024 – lue lisää
  • Group Coaching Diploma 10.-24.4.2024 – lue lisää
  • AI Coaching Diploma – tulossa kevät 2024 
  • Advanced Team Coaching Diploma – tulossa syksy 2024 

Diploma –koulutukset ovat coachingin peruskoulutuksen käyneille tai coachingmenetelmän perusteet tunteville suunnattuja erikoistumiskoulutuksia, jotka tarjoavat kattavan tietopohjan sekä käytännön työkalut vaativaan ylimmän johdon coachaukseen, ryhmä- ja tiimicoachaukseen tai tekoälyavusteiseen coachingiin. Koulutukset mahdollistavat erikoistumisen ja erottautumisen kasvavilla coachingmarkkinoilla, ja coachingosaamisen kehittämisen markkinoiden vaatimalle tasolle. 

Ilmoittaudu mukaan Early Bird -edulla -20%

Executive ja Group Coaching Diploma –koulutusten ilmoittautuminen on avattu ja kumpaankin koulutusryhmään tarjoamme paikan 15 ensimmäiseksi ilmoittautuneelle. Ilmoittautumalla 31.12.2024 mennessä saat kummastakin koulutuksesta –20% Early Bird –edun. 

Tekoälyyn keskittyvän AI Coaching Diploma- sekä Advanced Team Coacging Diploma–koulutusten aikataulut sekä ilmoittautumiset avataan alkuvuodesta 2024. Seuraamalla meitä LinkedInissä sekä tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tulevista uutuuskoulutuksista ja saat tiedot ilmoittautumisaikataluista ensimmäisten joukossa. 

Tutustu alkaviin koulutuksiin koulutuskalenterissamme ja varaa aika lyhyeseen verkkotapaamiseen asiantuntijamme kanssa suoraan kalenteristamme. Kerromme mielellämme lisää ja autamme sinua löytämään juuri sinulle sopivimman jatkokoulutuksen valikoimastamme.

Koulutusterveisin,

BCI Business Coaching Institute